Se oli ihan normaali työpäivä, niinkuin kaikki muutkin siinä lähiaikoina. Kotimatkani varrella oli kuitenkin muutama normaalikuski ajanut normaalia vauhtia normaalin välimatkan päässä edellisestä autosta ja olivat siten ajautuneet epänormaaliin tilanteeseen, jota kolariksi kutsutaan. Tästä kohtalon oikusta johtuen jouduin Espooseen. Onneksi tiesin kolaritilanteesta etukäteen, jotta saatoin kartan avulla suunnitella itselleni toisen reitin kotimatkalle. Olen sen verran teknologian huimaa kehitystä vastustava ihminen (tai en tiedä vastustanko, henkilökohtaisesti ainakin väheksyn sen tarvetta), ettei autossani ole navigaattoria tai en omista esim. iPhonea. Kirjoitin siis reitin perinteiseen malliin ruutupaperille. Lähdin matkaan toiveikkain mielin. Espoon rajalle päästyäni huomasin, että tiet tuntuivat paljon odotettua pidemmiltä. Vastaan tulevat autot olivat leveämpiä kuin Vantaan puolella noin yleisesti ottaen ja ihmiset tienvarressa katsoivat 90-luvun Carinaani epäuskoisin silmin. Luulenkin nyt, että 90-kuvun Carinalla Espoossa ajaminen on todennäköisesti laitonta.

Olin siis kirjoittanut teiden nimet paperille, mutta kauhukseni huomasin, että Espoossa ei harrasteta tienviittoja. Asia on tietenkin näin, jotta ei-toivottuja ulkopaikkakuntalaisia on helppo harhauttaa ja heidän olonsa saadaan näin tuntumaan epämukavalta ja nololta. Paikalliset tuntee siitä että he varmoin ottein löytävät perille, vieraat taas köröttelevät välillä äkkijarrutuksia tehden silmät sirrillään yrittäen löytää tienviittoja suuntaa näyttämään. Tänä kyseisenä päivänä paistoi myös aurinko. Ihanaa, sinä varmaan ajattelet. Mutta ei, Espoossa aurinkokin on ulkopaikkakuntalaista vastaan. Siinä isoja kivitaloja ja arkkitehtoonisia luomuksia suu auki ihmetellen yritin siis löytää tienviittoja, mutta aurinko paistoi silmiini niin, että reittiä etsiessäni meinasin törmäillä paikallisiin asukkaisiin, jotka olivat onneksi jo kaukaa huomanneet laittoman kulkuneuvoni ja pitivät minua silmällä.

Lopulta ymmärsin, että olin eksynyt. Oli pelottava tunne lueskella paikallisia kaupunginosien nimiä: Laaksolahti, Lähderanta, Kolkekangas ja tajuta että mikään näistä ei kuulosta lähellekään tutulta, eikä suuntavaistoni toiminut vieraalla maalla. Eksyminen on kamala tunne, pelkäsin etten ikinä pääse Espoosta ulos. Aloin jo epätoivosena miettimään josko kilauttaisin kaverille, mutta pieni toivo paloi vielä mielessäni, ja jatkoin matkaani. Ajattelin seurata toisia autoja toivoen, että joukossa olisi myös joku joka halusi pois Espoosta.

Ja näin kävi, että jossain ylhäällä oli suuri tiennäyttäjä, joka kuuli huoleni ja ohjasi autoni kunnan rajalle. Siellä helpotuksesta huokaisten huomasin suuren ulkopaikkakuntalaisia varten pystytetyn tien viitan: Tästä ulos Espoosta!