Nainen:
Kulta, olen taas miettinyt elämän pieniä ja suuria asioita. Kuulin tänään kaverilta, kuinka sen joku tuttu on sairastunut tosi pahasti. Niillä on pieniä lapsia ja kaikki - koko elämä. Ajattelin vaan, että miltä itsestä tuntuisi, jos yhtäkkiä pitäisi pelätä oman elämän puolesta. Luin muuten just sellasen kirjan, missä puhuttiin uudelleensyntymisestä. Siinä se nainen synty aina vaan uudelleen, ensiksi eläimiksi ja kerättyään tarpeeksi hyvää karmaa, se sai syntyä ihmiseksi taas. Mietin vaan, että miksiköhän minä syntyisin? Tai haluaisinko syntyä ollenkaan uudelleen? Tai saakohan sitä valita? Ja onko sitten sellaista taivasta olemassa missä vaan tyytyväisenä kuoleman jälkeen ollaan? Ja miksi aina niissä ohjelmissa missä joku meedio välittää viestejä kuolleilta, kuolleet ihmiset on taivaassa ja onnellisia. Ei minusta keneltäkään ole tullu sellasta viestiä, että täällä sitä ollaan, helvetin liekit polttaa persusta ja katumuksen huudot kaikuu. Tarkottaako se sitä, että kaikki pääsee sittenkin taivaaseen? Ja jos kaikki, niin ihan itikat, pikkulinnut ja muutkin sielulliset? Vai onko vaan ihmisellä sielu? Kerran luin sellasesta tiikeriemosta, jonka pentu oli kuollut junan alle. Se emo oli suussaan kantanut ties kuinka kauan sitä kuollutta pentua ja selvästi sitä surrut. Kyllä minusta se on selvä merkki, että eläimilläkin on sielu. Siitäkin lehtijutusta tuli niin surullinen mieli, että vielä näin vuodenkin jälkeen mietin sitä kirjoitusta ja suren sen emon ja pennun puolesta. Niin että tällasia on tänään tullu mietittyä.
Mies:
Ahaa.