Läskihölkkä on perinteinen urheilulaji, josta ei todennäköisesti tule koskaan olympialajia, mutta joka silti on lajin harrastajalle yhtälailla fyysisesti ja henkisesti itsensä voittamista, kuin vaikkapa triathlon olympiaurheilijalle. Lajilla on myös uskollinen kannattajakuntansa, joka epäsäännöllisen järjestäytymättömästi kömpii pois sohviltaan kesän tullen.

Läskihölkälle lähdetään mielellään kulahtaneissa, ehkä hieman revenneissä lenkkareissa. Nehän istuvat kuitenkin jalkaan parhaiten. Edistynyt läskihölkkääjä on siirtynyt collegehousujen jälkeen ohuempiin materiaaleihin, mutta paitana niin aloittelijalla, kuin edistyneemmälläkin itsensä voittajalla on virttynyt ja venähtänyt t-paita (tätä lajia harrastetaan vain hyvän sään aikana, joten muita paitavaihtoehtoja ei ole eikä tarvita).

Läskihölkkään voi alkuverryttelynä kuulua mahdollisesti selkänsä venäyttäminen liian innokkailla venytysliikkeillä. Tätä ei kuitenkaan tarvitse säikähtää, sillä hölkän aikana venähtäneen selän tilanne tulee tasapainottumaan pistävällä kivulla rinnassa tai pohjekrampilla. Loppuverryttelyksi sopii hölkän päätteeksi otetut muutamat kävelyaskeleet, joiden aikana hapoilla olevat jalat antavat periksi ja edessä on väistämätön kaatuminen. Kokenut läskihölkkääjä osaa myös kuunnella kehoaan ja tässä vaiheessa se onkin erittäin helppoa, sillä korvissa jyskyttävä sydämen syke ei anna muuta vaihtoehtoa.

Läskihölkkä alkaa usein alkupyrähdyksellä, jonka aikana hölkkääjä tajuaa aloittaneensa taas kerran aivan liian nopealla vauhdilla. Jos alkupyrähdyksestä selvitään, seuraa hölkän seesteisin vaihe. Askel saattaa rullata, rintakipu saattaa pysyä hallinnassa tai jopa väistyä. Läskihölkkääjälle suositellaan musiikin tai vaikka äänikirjan kuuntelua hölkän aikana. Näin vältytään kuulemasta epämiellyttävää (ja epäilyttävää) huohotusta ja korinaa, joka saattaisi osaltaan vaikuttaa lenkin loppumiseen. Läskihölkkääjiä on ainakin kahta alalajia: Ensimmäinen on iloisesti punanaamaisena tiukkakroppaisten atleettien seassa lönkyttävä hikipantainen veikko, toinen on vastaantulijoiden katseita välttelevä, mutta tuskallisen päättäväinen ilme kasvoillaan hiljaisia metsäpolkuja etsivä erakko. Ajalajeja yhdistää kuitenkin yhtäläinen ja äkillinen tarve päästä hölkälle miettimättä optimaalista sykettä tai oikeanlaista juoksuaskelta.

Lenkin puolivälin jälkeen erotellaan jyvät akanoista. Näillä kohdin määräytyy, tuleeko lenkistä täysimittainen läskihölkkä, vai kuihtuuko yritys pelkäksi surulliseksi nilkutukseksi.Laji vaatii myös psyykkistä kestävyyttä ja tässä vaiheessa hölkkääjää todella koetellaankin. Vaatii todellista itsensä voittamista jatkaa hölkkää, vaikka kenkä on hangannut jalkaan rakon (vaikka niiden piti istua niin hyvin), suussa maistuu hiki/veri/kumpikin ja joka toisella askeleella varpaat laahaavat maassa niin että meinaat kompastua omiin jalkoihisi. Sisukas läskihölkkääjä ei kuitenkaan anna periksi vaikka silmissä näkyy tähtiä. Tieto siitä, että kotona jääkaapin kylmyydessä odottaa pirskahteleva palkinto, saa läskihölkkääjän ylittämään itsensä. Jenkkakahvat lepattaen ja sylkeä suunpielistä pyyhkien hän lenkuttaa kohti maaliviivaa.